sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Moikka Pandaat!!!

Mulla onkin nyt paljon kerrottavaa, sillä en ole pitkään aikaan käynyt täällä päivittelemässä blogiani.

Eli ensiksi: Paha Krucio on taas iskenyt Panfuun. Pandojen on pelastettava Panfu Kruciolta. Krucio muuttaa joka päivä jonkun esineen kiveksi :(. Pandojen tehtävänä on mennä Kamarian luo linnan sisäpihalle. Kamaria vie taas koneensa Tanssisaliin. Tällä kertaa tehtävä on erilainen. Pandan pitää rakentaa labyrintti, elikkäs mene arvoituskoneen luo ja paina sitä. Peli lataa ja näytölle tulee päävalikko. Siitä voit valita Aloita peli tai Ohjeet. Peliä pelataan siten että oikealla puolella olevista palikoista rakennetaan reitti, että pienet siniset pallot pääsevät "maaliin". Vasaran kuva, tarkoittaa sitä että sen kun vie jonkun kappaleen päälle, kappale katoaa. Reitille voi myös ilmestyä "kivipaloja", ja vasara voi hakata niitä. En oikein osannut selittää, niin kannattaa lukea vielä ohjeet tämän lisäksi :).

Palkintona siitä, että ratkaisee reitin tulee pieni "onnenpyörä" ja sitten pitää painaa punaista Push- nappia ja pyörä käynnistyy. Pyörässä on palkintoja joita voit voittaa omaan puumajaasi ja itsellesi.

Toisena asianani on tättärä rää.... ELLAN SYNTYMÄPÄIVÄT!!!! Eli Ella viettää syntymäpäiviään. Ella kertoi blogissaan että koko viikko on juhlaviikko. Ella antoi tälläisen arvoituksen, miten pääsee juhliin: Kun maa on pyörähtänyt, on Dies lunae, eli kuun päivä. Kello lyö tusinan. Intialaiset elokuvan ystävät rakastavat palvelinta, jolla sankaritar odottaa.

Itselläni eivät hoksottimet riittäneet arvaamaan arvoitusta :(. Ja Ella, jos joskus luet tätä niin vielä OIKEIN PALJON ONNEAA!!!! <333. Kaikki panfulaiset "lauloivat" blogissa Ellalle.

Terveisin: Mici

9 kommenttia:

  1. Paljon onnea vaan paljon onnea vaan paljon onnea Ella paljon onnea vaan! Myöhästyneet superonnittelut!

    VastaaPoista
  2. Mici pääsisinkö blogiisi toiseksi kirjoittajaksi???

    VastaaPoista
  3. Pääsin jo Nupun blogiin!

    VastaaPoista
  4. Moi, Mici!

    Hyvä, että kirjoitat edes "välillä" blogiasi. :) Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Ella, paljon onnea vaan! :) Myöhästyneet super hyoer extra synttäri onnitellut Ellalle! :) Ja mä saan muuten ehkä ensi-viikolla oman Nintendo DS:n.

    VastaaPoista
  5. Mulla on jo nintendo ds ja siinä neljä taikka viisi pelii! Tosi kivaa ku saat sen!

    VastaaPoista
  6. miten voi olla jonkun blogin toinen kirjottaja

    VastaaPoista
  7. pedsku// Haluaisitko vielä tulla kirjoittelemaan kanssani blogia? Anteeksi kamalasti, kun en ole kirjoitellut mutta nyt tuli muutos. Alan kirjoittelemaan vähän useammin :)

    VastaaPoista
  8. HUOM! Kaikille tiedoksi että, en pääsekkään kirjoittamaan blogiani näinä päivinä, sillä olen unotanut salasanani. Yritän vielä kuitenkin kirjautua.. P.S Tietääkö kukaan miten otettiinkaan niitä kuvakaappauksia tai jotaki sellasta, voisitko kertoa minulle miten se tehdään? Olisitko niin kiltti?

    VastaaPoista